Isosaarta on asuttu tuhansia vuosia, kivikaudelta lähtien. Muinainen asuinpaikka löytyi alueelta, joka on osaksi Saksalan talon pellolla, osaksi kylän yhteismaan puolella. Isosaaresta löydetyt saviastian palaset antavat kuvan samoilla sijoilla säilyneestä asutuksesta, joka on aikojen kuluessa saanut kulttuurivaikutteita usealta taholta. Löydön teki kesällä 1951 Robert Arpo.
Isosaaren vanhimmat saviesineet on valmistettu joskus vuosien 3200 eaa. ja 2500 eaa. välisenä aikana. Ne kuuluvat varhaisen kampakeramiikan piiriin. Löytöjä on lisäksi varsinaisen kampakeramiikan ajalta. Huomattava osa saviesineiden paloista kuuluu nuorakeramiikan piiriin. Tämä kertoo yhteyksistä vuoden 2500 eaa. tienoilla maamme
valloittaneeseen vasarakirveskansaan. Tärkein löydetty vasarakirveskulttuurin asuinpaikka on Hauholla. Nuorakeramiikka on yleensä sisämaassa harvinaista.
Asutus on jatkunut läpi Kiukaisten kulttuurin edelleen pronssikaudelle, mistä kertovat tekstiilipainanteiset saviastiain palat. Isosaaren nuorin astianpala kuuluu jo rautakautisissa haudoissa tavattaviin tyyppeihin.
Keramiikan lisäksi Isosaaren asukkaiden elämästä kertoo vain muutama kiviesine. Niiden joukossa on mm. diabaasista valmistettu, Kiukaisten kulttuurin aikoihin sijoitettava poikkiteräinen kirves. Lisäksi paikalta on löytynyt pari tasatalttaa, muutamia hiottujen kiviaseiden sirpaleita, pieni kiviriipus ja keskentekoinen litteäksi ja pyöreäksi hiottu kivi. Joukossa on myös muutamia liuske-esineitä. Valtaosa kiviesineistä on kuitenkin kvartsi-iskennäisiä, joukossa mm. kaapimia ja uurtimia. Isosaaresta ei tunneta kiinteitä asuinjäännöksiä eikä tulisijoja. Ne ovat saattaneet tuhoutua peltoja muokattaessa ja hiekanotossa.
Pyyntikulttuurin ihmiset valitsivat asuinpaikoikseen juuri Isosaaren kaltaisia, vesien äärellä sijaitsevia hiekkaisia töyräitä. Paikka sijaitsee lämpimällä, kuivalla ja pohjoistuulilta suojaavalla rinteellä, joka viettää kalaisaan salmeen.
On arveltu, että kivikauden ihmiset liikkuivat saaliin perässä vuodenaikojen mukaan. Riukujen varaan rakennetut kodat oli helppo koota aina uudelleen vanhoille tutuille
paikoille. Ehkä Isosaaressakin on asuttu vain keväisin ja kesäisin, kun kalastusmahdollisuudet ovat olleet parhaimmillaan. Perinteen kestävyydestä kertoo se, että miespolvi toisensa perään palasi samaan paikkaan. Asumiskentät ilmeisesti kulkivat perintönä suvun ja heimon piirissä. Kulttuurivaikutteita ja uusia asukkaita on saapunut idästä ja etelästä, mutta perinne ei ole katkennut. Puutikkalan Isosaaressa onkin asuttu yhtäjaksoisesti vuosituhansia. Maanviljelyn tulo saattoi katkaista perinteen joksikin aikaa, mutta tuolta ajalta on niin vähän löytöjä, että varmasti emme voi sitä tietää.