Puutikkalalaiset ovat aina eläneet vesien tuntumassa. Kylää saartavat Kukkian, Kyläjärven ja Vihajärven vedet. Järviluonnon tunteminen eri säillä on ollut elinehto. On tunnettu tuulenpuuskat suurilla selillä, virtapaikkojen vaarat talviteillä, syvien lampien parhaat kalapaikat. Osattiin se, miten vene laski virran pyörteeseen, missä piti airolla työntää vauhtia, missä oikaista vene, missä laskea verkot. Vanhastaan ympäröivä luonto opittiin tuntemaan leivän ja särpimen hankinnassa, kalastettaessa ja metsästettäessä. Vesistöt ovat olleet myös liikkumisen, kaupankäynnin ja yhteiskunnan kehittymisen valtaväyliä.
Kesäasukkaat viihtyvät saarien suojissa ja salmien suvannoissa yhtä lailla kuin muinaiset metsästäjät. Lauantai-iltaisin rannoilta kohoaa satojen saunojen lämmityksestä kertovia savukiehkuroita. Usein vain savu paljastaa asumuksen sijainnin, niin hyvin monet mökit ovat maastoutuneet ympäristöönsä.
Maisema on usein pienipiirteinen ja vaihteva, paikoitellen karukin. Kukkialle ovat tunnusomaisia matalat lahdet, joissa valtavat irtolohkareet seisovat ikiaikaisessa vartiossa.
Vain lokin poikanen kiven päällä pehmentää tuota näkymää. Järveen heijastuva metsä on maiseman tunnusomaisin näky kaikkialla Puutikkalassa. Järven aistii, vaikka se ei näkyisikään. Kuikan huuto kantautuu kauas hiljaisena iltana.
