Maakansan kylistä kirkkoon kuljettiin kesäaikaan jalkapatikassa ja rattailla, usein pitkänkin matkan takaa. Vesikansa souti kirkolle. Vesistöjen rikkomassa vanhassa Luopioisissa
kirkkoveneperinne elää vahvana. Entisinä aikoina kirkkoveneet tunnettiin koko Suomessa. Luopioisissa kirkkoveneiden kukoistusaikaa oli 1800-luku. Silloin kiisi Kukkialla kymmenkunta venettä. Kirkkopaatit olivat kylien yhteisiä. Osakkailla oli soutu tai kaksi kullakin. Soudut eli airot veistettiin taloissa ja koristeltiin omin tunnuksin. Tilaton väki ja torpparit kulkivat ”oman talonsa soudun alla”.
Veneisiin mahtui paljon väkeä, Sappeen paattiin 70, Puutikkalan vanhaan Vellamoon hyvällä säällä peräti 115 henkeä.
Varsinkin kirkkopyhinä veneet olivat täynnä juhlapukuista kansaa. Veneet lastattiin tarkkojen sääntöjen mukaan. Tärkein henkilö oli perämies eli tyyrmanni, joka tunsi Kukkian jokaisen karin ja vastasi veneen turvallisesta kulusta. Tehtävä oli arvostettu ja siirtyi usein isältä pojalle. Puolessa välissä matkaa vaihdettiin paikkaa, mennessä kokasta perään ja palatessa päinvastoin. Paluumatkalla saatettiin soutaa kilpaa Hevossalmelle, josta eri kylien veneet
erkanivat omille suunnilleen.
Puutikkalassa oli 1800-luvun lopulla kolmekin venettä. Luopioisten vanhin jäljellä oleva kirkkovene, 9-airoparinen Vellamo valmistui vuonna 1881. Siinä oli osakkaina seitsemän taloa. Vuonna 1925 kyläkunta lahjoitti Vellamon talaineen Seurasaaren ulkomuseoon. Kolmetoista hevoskuormaa tarvittiin veneen ja talaan kuljettamiseen Hämeenlinnan rautatieasemalle.
Vielä halkovat kirkkoveneet Kukkian aaltoja. Enää ei kansa souda jokaisena kesäsunnuntaina kirkkoon, mutta ainakin kirkastuksena erkanee Puutikkalan rannasta vuonna 1988 valmistunut Ahti II. Vuonna 1896 valmistunut Ahti muistelee entisiä aikoja talaassaan kirkkorannassa.