Aapramintien maisemat

Abrami oli yksi Puutikkalan sisarkylän Karvialan vanhoja kantatiloja. Aapraminranta ja sinne Kalinin mutkasta johtava Aapramintie muistuttavat nyt jo kadonneesta tilasta. Aapramintie näkyy jo isonjaon kartoissa vuodelta 1785. Tien varrella sijaitsee Hukin tilan vanha kivinavetta. Vihajärven rannassa on ollut pellavanliotuspaikkoja 1800-luvun loppupuolella, jolloin Puutikkalassa viljeltiin pellavaa Tampereen pellavatehtaan tarpeisiin. Pellavankuivaamo toimi Hukin puimalassa.

Vastapäätä Hukkia on kaunis katajahaka, jota raitilla kulkenut arkeologi arveli rautakautisen kalmiston sijaintipaikaksi. Kivikkoinen haka on säilynyt avarana tähän päivään asti, vaikka laiduntavat kotieläimet eivät enää huolehdikaan maisemanhoidosta.

Aapraminrantaan on rakennettu kyläläisten yhteinen virkistyspaikka. Puinen huvimaja ja grillauspaikka houkuttelevat viettämään kesäpäivää järven äärellä. Rannan kunnostus toteutettiin 2000-luvun alussa osana Huomisen Hauhon reitti -hanketta.